Lähellä.fi: Liikkumisen riemu lähemmäs ihmisiä
13.11.2023
Miten olisi pieni ajatusleikki? Hypätään aikakoneeseen ja siirrytään vuoden 2024 alkuun. Ihmiset googlailevat uusia harrastuksia ja miettivät, millä hakusanoilla voisi löytää seuroja sekä niiden toimintaa lähialueelta. Etsimisen tuloksena he löytävät Lähellä.fi-palvelun ja alkavat tutkimaan maakunnan, kunnan, organisaation tai toiminnan mukaan harrastus- ja toimintamahdollisuuksia. Mutta, löytävätkö he palvelusta teidän seuranne ja järjestämänne toiminnan?
Lähellä.fi pähkinänkuoressaan on valtakunnallinen palvelu, jonka tarkoituksena on tuoda seurojen, yhdistysten ja järjestöjen toiminta entistä paremmin näkyville. Lähellä.fi-palvelua voi ajatella seurojen eräänlaisena viestintäkanava, jonne he rekisteröityvät, luovat niin sanotun käyttäjätilin ja kertovat, millaista toimintaa he järjestävät. Lähellä.fi on myös ihmisten ja toiminnan kohtaamispaikka. Seurat ilmoittavat toiminnasta palvelussa ja ihmiset voivat löytää palvelun kautta itselleen esimerkiksi uuden harrastuksen. Palvelu on lähes koko Suomen kattava ja sitä käyttää päivittäin noin 5000 ihmistä. Palvelu on kaiken lisäksi ilmainen. KYT-järjestöpalvelut toimivat Keski-Suomen alueella Lähellä.fi:n alueellisena toimijana ja tavoitteenamme onkin auttaa järjestöjä tuomaan heidän toimintaansa esiin palvelussa.
Alun ajatusleikki vei tulevaisuuteen ja todellisuuteen, sillä moni todella kaipaa ja etsii uusia harrastuksia alkuvuodesta, eikä löytäminen ole välttämättä helppoa. Olemmekin käynnistämässä kampanjaa Tekemistä ja toimintaa lähelläsi, jonka tarkoituksena on saada mahdollisimman moni rekisteröitymään palveluun ja sitä kautta ihmiset seuratoiminnan pariin. Haluamme omalta osaltamme edistää ihmisten mahdollisuutta löytää lähialueelta mielekästä tekemistä sekä seurojen toiminnan näkyväksi tekemistä. Mahdollisten Lähellä.fi rekisteröitymisten ja toimintailmoitusten myötä toiveissamme olisi nostaa esiin seurojen ilmoittamaa toimintaa myös omissa kanavissamme sekä kertoa, millaisia liikuntamahdollisuuksia Keski-Suomessa oikein on.
Mikäli Lähellä.fi-palvelu on vielä uusi tuttavuus, niin ei hätää. Järjestämme 30.11.2023 kello 14-16 Kansalaistoiminnankeskus Mataran aulassa Lähellä.fi-työpajan, jossa parin tunnin ajan olemme auttamassa esimerkiksi, miten rekisteröityä palveluun tai tehdä toimintailmoitus. Jos työpajan ajankohta ei sovi, mutta haluaisit apua Lähellä.fi-palvelun käyttöönotossa, on myös mahdollista varata aika kahdenkeskiselle Lähellä.fi-työpajalle. Lisäksi Lähellä.fi-verkosto järjestää koulutuksia, joihin voi kuka vaan vapaasti osallistua.
Lähellä.fi-verkoston järjestämät koulutukset:
29.11. 16:30-18:30 Visuaalinen viestintä (Canva) -koulutus [ilmoittaudu] Teams.
12.12. 17-18:30 Lähellä-info [ilmoittaudu 11.12. mennessä] Teams.
Lisätietoja palvelusta tai työpajoista voi kysellä KYT-järjestöpalveluista, Matilta ja Pauliinalta.
Ollaan yhdessä lähempänä ihmisiä ja edistetään ihmisten entistä parempaa mahdollisuutta löytää liikkumisen riemu läheltä!