Liikunnan aluejärjestöjen näkökulma liikuntapoliittiseen selontekoon

Historiallinen Liikuntapoliittinen selonteko on eduskunnan lähetekeskustelussa 20.11. Liikunnalla on nyt mahdollisuus saada entistä merkittävämpi asema kansalaisten hyvinvoinnin edistämisessä yli hallintorajojen. Liikunnan aluejärjestöt pitävät liikuntapoliittista selontekoa pääosin onnistuneena.

Suomen ensimmäisessä liikuntapoliittisessa selonteossa linjataan 2020-luvun tärkeimmäksi liikuntapoliittiseksi tavoitteeksi kansalaisten fyysisen aktiivisuuden merkittävä lisääminen kaikissa ikä- ja väestöryhmissä. Tarkoituksena on, että väestö harrastaa laajasti liikuntaa terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävässä määrin.  Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt hyvän pohjatyön keräten eri osallisten näkemyksiä, tutkimustietoa ja olemassa olevia linjauksia. Selonteko antaa hyvät jatkotyön mahdollisuudet roolitusten, konkreettisten tehtävien ja aikataulujen konkretisoimiseksi. Koska eri toimet ja toimijat liittyvät toisiinsa, on tavoitteeseen pääsemiseksi tärkeää koordinoida valtion tasolla sekä alueellisesti esitettyjä toimenpiteitä.

Terveyttä edistävä liikunta

Selonteossa asetetaan oikeutetusti paljon painoa terveyttä edistävälle liikunnalle. Keskeisenä konkreettisena toimena on 120 miljoonan euron lisäys liikuntaan. Näin mittavia linjauksia liikunnan tukemiseksi tehdään Suomessa harvoin.

Resursseja tarvitaan etenkin ennaltaehkäisevään ja matalan kynnyksen terveysliikuntaan. Juuri vähän liikkuvien ihmisten kohdalla on saavutettavissa suurimmat terveys- ja hyvinvointiedut sekä näihin liittyvät säästöt.

Olisi tärkeää, että myös kuntia ja maakuntia kannustettaisiin vahvistamaan terveyttä edistävää liikuntaa. Keskeisenä työkaluna tähän on kuntien ja tulevien maakuntien valtionosuudet, ja niihin liittyvä hyte-osuus: hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimien perusteella määräytyvä osuus valtionosuudesta. On hyvä, että hyte-kerroin on mukana valtionosuuksien määräytymisessä, mutta nykysuunnitelman mukaan sen ohjausvaikutus olisi perin pieni, vain 1 % kokonaissummasta. Tämä tulisikin nostaa edes jonkinlaisen ohjausvaikutuksen saavuttamiseksi ainakin 3 %:iin.

Selonteossa linjataan myönteisesti liikunnan lisäämisestä koko elämänkululla. Tälle on hyvät perusteet: Liikkuva Koulu on hyvä esimerkki onnistuneesta hankkeesta yhdessä elämänvaiheessa. Jatkossa vastaavia tulee saada myös muihin elämänvaiheisiin.

Selonteossa olisi hyvä näkyä nykyistä vahvemmin seuratoiminnan merkitys kumppanina ja mahdollistajana terveyttä edistävässä liikunnassa. Esimerkiksi varhaisvuosien liikunnasta yli 30 % tapahtuu liikuntaseuroissa.

Selonteossa voitaisiin tarkentaa toimenpiteitä lasten liikuntaan. Harrastuspassin kehittäminen on jo etenevä hyvä toimenpide. Lisäksi toimenpide-esityksenä voisi olla ainakin harrastamiseen suunnattujen avustusten yhdistäminen ja avustuksen selkeä painottaminen koulupäivän aikaisen harrastamisen edistämiseen.

Poikkihallinnollisuus

Liikunta liittyy useille elämänalueille, ja siksi sitä on edistettävä julkishallinnossa eri sektoreilla. Liikuntahallinnon lisäksi tärkeitä ovat sosiaali ja terveys, liikenne ja ympäristö. Tässä mielessä on erinomaista, että selonteossa linjataan selkeästi poikkihallinnollisuuden vahvistamisesta. Järjestöt ehdottivat lausunnoissaan poikkihallinnollista koordinoivaa elintä, jonka tarkoituksena on varmistaa korkealla virkamiestasolla, että jokaisella hallinnonalalla tehdään olennaisia asioita liikunnan edistämiseksi, ja että nämä toimet muodostavat järkevän kokonaisuuden. Tämä toimielin on otettu yhdeksi linjaukseksi selonteossa. Hallinto on poikkisektoraalisuudessa väline, ei itsetarkoitus: kyse on pohjimmiltaan siitä, kuinka ihmisiä kannustetaan vaikkapa kävelemään ja pyöräilemään tai ohjataanko heidät sosiaali- ja terveyspalveluista liikunnan pariin.

Kansalaistoiminta ja seurojen elinvoima

Selonteossa tuodaan hyvin esille kansalaistoiminnan rooli liikunnan järjestämisessä ja valtion sekä julkisen sektorin rooli toiminnan mahdollistajana. Seuratoiminta on suomalaisen liikuntakulttuurin sydän: yli miljoona suomalaista on mukana seurojen toiminnassa, seurat toimivat tärkeänä yhteistyökumppanina julkiselle ja yksityiselle sektorille. Seurat myös kasvattavat liikunnan osaajia eri liikkeen edistämisen tehtäviin yhteiskunnassa. Julkisen vallan tehtävä on ennen muuta mahdollistaa toimintaa esimerkiksi avustuksin ja olosuhderakentamisella sekä -kunnostamisella.

Kansalaistoiminnan vahvuuksia ovat yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. Esimerkiksi sote-uudistuksen työstössä on tullut esiin yhtenä merkittävimmistä yhteiskunnallisista riskeistä yksinäisyys. Tähän liittyen kansalaistoiminta on tärkeää: se ehkäisee yksinäisyyttä. Tämä voisi tulla selonteossa paremmin esille. Selontekoon sisältyvässä liikunnan yhteiskunnallisessa perustelussa ei tuoda esille liikunnan ja erityisesti kansalaistoiminnan tärkeää roolia yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman rakentajana.

Edellytysten luomisen suhteen kaksi keskeistä tekijää ovat avustukset ja olosuhteet. Avustusjärjestelmään ei oteta yksityiskohtaisesti kantaa – opetus- ja kulttuuriministeriö on jo käynnistänyt avustusjärjestelmän kehittämistyön. Sen tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa avustuskriteereitä ja luoda järjestelmään läpinäkyvyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Olisi hyvä, että tässä yhteydessä kiinnitetään huomiota siihen, ettei järjestöjen oma varainhankinta tulevaisuudessa vähennä valtionavustusten määrää. Tämä kannustaisi järjestöjä monipuolistamaan ja lisäämään rahoitustaan sekä siten vahvistamaan toimintansa ammattimaisuutta ja monipuolistamaan tarjontaa. Avustusjärjestelmän uudistus on syytä tehdä tiiviissä yhteistyössä järjestöjen kanssa. Tässä yhteydessä on tärkeää myös hyödyntää digitalisaatiota: entistä kattavampaa tietoa seuroista, yhdistyksistä, harrastajista ja suomalaisesta liikunnasta.

Selonteossa ei kommentoida juurikaan valtion seuratukea, eli seurojen kehittämistukea. Tämä on kuitenkin tärkeä julkinen liikunnan ohjauskeino. Nykyisellä valtion jakamalla seurojen kehittämistuella on saatu aikaiseksi paljon uusia, innostavia käytäntöjä sekä ammattimaistettu seurojen toimintaa. Jotta tätä kehitystä saadaan vahvistettua, olisi perusteltua nostaa seuratuen tasoa 2-4 miljoonaa nykyisestä, eli 6-8 miljoonaan. Rahoitus tähän edellyttäisi, että osa nykyisin rahapelivoittovaroilla katettavista liikuntamäärärahoista siirrettäisiin yleiskatteelliseksi valtion budjetissa, siten että liikunnan osuus rahapelivoittovaroista pysyisi nykyisellään ja näin kokonaisbudjetti kasvaisi. Tällä niin sanotulle budjetin avaamiselle löytyy tuki selonteon linjauksista. Olisi myös perusteltua, että yksittäiselle seuralle myönnettäviä tukia ei valmisteltaisi ministeriötasolla, vaan valmistelu siirrettäisiin kansalaisyhteiskunnan vastuulle. Liikunnan aluejärjestöt ovat valmiita ottamaan roolin tässä valmistelussa.

Liikunnan olosuhteet

Liikunnan olosuhteiden osalta linjaukset ovat pääosin hyviä. Tärkeää on korjausvelan purkaminen. Selonteossa ehdotetaan muun muassa 10-15 miljoonan euron lisäystä liikuntapaikkarakentamiseen. Liikuntapaikkarakentamisessa on tarpeen huomioida myös kansalaistoiminnan erityiset tarpeet selonteossa mainitun yleisen ”laajoille käyttäjäryhmille ja myös omatoimisen liikunnan tarpeisiin” -kohdennuksen lisäksi.

Avustusten ja olosuhteiden lisäksi seurojen toimintaedellytys on helppo hallinto. Tässä mielessä tulevalla hallituskaudella on tärkeää jatkaa hallinnon keventämistä, etenkin liittyen avustusjärjestelmän kannustavuuteen ja helppoon käytettävyyteen. Hallintoon liittyy myös kansalaistoimintaan kannustava verotus: esimerkiksi liikuntaan ja urheilun liittyvä lahjoitus on kannustavuuden vuoksi syytä määritellä verovähennyskelpoiseksi. Liikuntapalveluita tulisi kannustavuuden ja selkeyden vuoksi verottaa vain yhdellä, normaaliluokkaa alhaisemmalla alv-kannalla.

Edelleen kehitysaskel selonteon linjauksista olisi hyödyntää kansalaistoimintaa ja sen piirissä hankittua osaamista laajemmin yhteiskunnassa. Esimerkki tästä olisi hyväksyä kansalaisjärjestöissä tehty työ osoitukseksi aktiivisuudesta työvoimapoliittisessa aktiivimallissa.

Liikuntakulttuurin alueellinen kehitystyö

Jokainen liikkuja asuu jollain alueella, jossain kunnassa. Onkin tärkeää, että liikuntapoliittisen selonteon toimeenpanovaiheessa huomioidaan liikuntakulttuurin alueellinen kehitystyö. Selonteon linjaukset tulee ottaa huomioon myös alueellisesti maakunnallisissa liikuntastrategioissa.

Selonteon ennaltaehkäisevien linjausten toteuttamiseksi on tärkeää hyödyntää ja levittää hyviä alueellisia käytäntöjä. Etenkin alueelliset liikuntaneuvonnan käytäntöjen ja Vesote-työn jatko ovat tärkeitä: elintapaneuvonnan palveluketjut liikunnan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon välillä mahdollistavat erityisesti vähiten liikkuvien osalta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen.

Alueellisten hyvien käytäntöjen hyödyntäminen koskee monipuolisesti linjauksia. Selonteossa linjataan esimerkiksi varusmiesaikaa edeltävästä fyysistä kuntoa kohottavasta toiminnasta. Alueilla on jo tähän työhön tarkoitettuja toimintamalleja, kuten Kunnossa kassulle ja Iskussa inttiin. Näitä malleja tulisi voida selonteon toimeenpanossa vahvistaa ja levittää soveltuvasti valtakunnalliseen käyttöön. Hyvien käytänteiden levittämistä tulisi pohtia valtakunnallisten onnistumisten pankin kautta.

Alueelliseen kehitystyöhön kuuluu olennaisesti myös roolien selkiyttäminen. Liikunnan resurssit ovat vähäisiä, joten on tärkeää, ettei niitä käytetä päällekkäisiin asioihin. Erityisesti OKM:n, Luova-viraston ja Liikunnan aluejärjestöjen välille tulisi saada kevyt, selkeä, jouheva ja osaamisen optimoiva työnjako. Tähän kuuluisi, että liikunnan aluejärjestöjen roolia vahvistetaaan alueellisissa kehitysprosesseissa. Liikunnan järjestäminen kuuluu eritoten järjestöille. Aluejärjestön tehtävänä on koota alueen liikuntajärjestöjen ääntä. Tässä mielessä olisi tärkeää, että kun uusi maakuntahallinto aloittaa, maakunnalla, kunnilla ja aluejärjestöillä on rakenteistettu vuoropuhelu liikuntaan liittyen.

Petri Lehtoranta
Keski-Suomen Liikunta ry